09 toukokuuta 2015

Silja Symphony


Helsingistä liikennöivät ruotsinlaivat ovat viimeisen vuoden aikana uudistuneet. Aikaisemmin tuli kokeiltua Vikingin punainen klassikko Mariella ja tällä kertaa syvennytään sen kilpailijaan Silja Symphonyyn.

Symphony kävi syksyllä 2014 uudistumassa ja alukseen tuli paljon uusia konsepteja. Ohessa hieman kuvamateriaalia uudistuksista.

Kokonaisuutena on nyt todella vaikeaa nimetä suosikkilaivaa, jos lähtee Helsingistä Tukholmaan. Vikingin Mariellan uudistukset vaikuttivat mielestäni paljon kokonaisvaltaisimmilta, jolloin selkeä remontoitu linja näkyy läpi laivan. Symphonylla on keskitetty tekemään kohde kerrallaan ja osa ei-remontoiduista tiloista luo aikamoisen kontrastin uudistettuihin tiloihin verrattuna. Lisäksi Symphonyn perustason hytit (erityisesti Promenade A ja B-hytit sekä hyttikäytävät) kaipaavat remonttia. Osa hyteistä on varsin potkitussa ja surullisessa kunnossa.

Jos haluaa hemmotella itseään, täytyy jatkossakin varmaan pitää traditio käydä kerran vuodessa siljan Promenade-laivoilla ja matkustaa joko Commodore- tai Deluxe-luokassa. Viking viehättää kuitenkin edelleen enemmän nuorekkaammaalla otteellaan, henkilökohtaisemmalla ja ystävällisemmällä palvelullaan sekä hitusen paremmalla ruoallaan.


Matkustimme uudistuneessa parvekkeellisessa Commodore-hytissä, joka oli sisutettu tyylikkäästi. Commodore Lounge on myös rauhallinen paikka istahtaa hetkeksi alas ja nauttia merimaisemista. Tällä reissulla järjestyi myös yksityissauna paluumatkalle. 

















Deluxe-luokan hyteissä on tullut myös matkustettua useamman kerran. Valittavana on joko näköala merelle tai Promenadelle. 





A-luokan hytit ovat melko lailla alkuperäisessä kunnossa, mutta nihin on muutama vuosi sitten asennettu TV:t.




Promenaden myymälät ja ravintolavat saivat remontissa melkoisen uudistuksen. On hyvin mielenkiintoista nähdä, miten uudet myymälät lähtevät toimimaan. Luxury-myymälässä ei useammalla testireissulla ole näkynyt asiakkaita juuri lainkaan. Lisäksi TallinkSiljalla ei tunnu olevan osaamista elektroniikkamyymälän pyörittämisestä. Tuotteet ovat osin kalliimpia kuin maissa, valikoima on huono ja osa malleista jo vanhoja. 








Uutena konspetina itämerelle tuotiin Sushi & Co. ravintola. Symphonyn sisaralus remontoitiin jo aikaisemmin ja siellä tätä ravintolaa ei vielä toistaiseksi ole. 




Atlantis Palace-yökerhon valaistusta, äänentoistoa, mattoa ja sisustustusta on uusittu. 




Symphonyn New York discosta on upeat maisemat merelle. Viimeisimmällä telakoinnilla Discoon ei ole tehty muutoksia.





1 kommentti:

  1. C-hytteihin tehty pientä remonttia tuolla varmaan telakalla. Matkustin tossa äsken viikonlopun Tukholmas Symphonylla ja ekaa kertaa C-luokassa ja oli mukavaa ku oven takaa paljastuikin juuri remontoitu hytti :)
    Laiva muutenkin loistava viihdettä ja ruokaa ja alustyyppiä myöten :)

    VastaaPoista